Kirjailija Aleksandra Salmela esitteli esikoisromaaniaan 27 eli kuolema tekee taiteilijan Paloheinän kirjastossa, jonne oli kokoontunut noin 40 kuulijaa keskustelemaan ajankohtaisesta kirjasta. Salmelahan sai teoksestaan Helsingin Sanomien esikoispalkinnon syksyllä 2010, oli Finlandia-palkinnon saajaksi ehdolla ja sai teoksestaan tammikuun lopussa myös Kaiharin kulttuuripalkinnon.
Heti tilaisuuden aluksi yleisö onnitteli Salmelaa aplodein tämän monista saavutuksista. Salmela valotti romaaninsa rakennetta, joka on uudenlaista kirjallista ilmaisua Suomessa. Romaanissa on neljä kertojaa, joista kolme kertoo samasta perheestä. Neljäs kertoja kuvaa Angien halua ja vimmaa ryhtyä kirjailijaksi, tehdä jotain merkittävää ennen kuin täyttää maagiset 27 vuotta. Neljä merkittävää rock-muusikkoa kuoli 1970-luvun alussa juuri 27-vuotiaana – ja samoin kävi myös Salmelan teinivuosien idolille: Nirvanan Kurt Cobainille.
Salmela kertoi itseironisen humoristisesti myös omasta nuoruudestaan sekä matkoistaan Suomeen ja elämästään Suomessa. Sama itseironinen sävy on myös Salmelan teoksessa, jossa on herkullisia kuvauksia suomalaisesta todellisuudesta, ekoelämän ja normielämän ristiriidoista, ihmissuhteista.
Salmelan romaani tavoittaa eri kertojien äänellä hyvin kielen vivahteet. Erityisen tarkkaa on lapsenkielen imitointi, vaikka Salmela sanoikin, että lapsenkieli on kamala kieli. Sen hän on oppinut pikkukakkosesta. Toisaalta Salmela ironisoi romaanissaan hiukkasen myös suomi vieraana kielenä –opetuksen dialogeja. Kertoja-minä Angie kirjoittaa Heikki Heikkisen ja Moikka Moikkasen dialogeja, vaikka onkin Suomessa tutkimassa joutsen-symboliikkaa.
Salmelan romaani on runsas satiiri. Se edustaa Suomessa uutta rakenneratkaisua. Kirjalliseksi esikuvakseen Salmela nimesi tilaisuudessa Johanna Sinisalon romaanin Ennen päivänlaskua ei voi. Hänen teoksessaan on nuoruuden vimmaa ja voimaa, elämän etsimistä, mutta se on myös satiiri, monissa Venäjän läntisissä naapurivaltioissa suosittu kirjallisuudenlaji.
torstai 3. helmikuuta 2011
Dosentti Erkki Tuomioja Pohjoisen alueopiston vieraana 27.1.2011 Oulunkylän kirjastossa
Erkki Tuomioja ja hänen teoksensa Jaan Tonisson ja Viron itsenäisyys kiinnosti yli 50 kuulijaa. Oulunkylän kirjaston sali oli tupaten täynnä, kun Tuomioja sympaattisesti kuvasi Viron erään kansallissankarin elämää ja toimintaa.
Tuomioja luokitteli itse teoksensa poliittisen historian alaan kuuluvaksi, mutta hänen teoksensa on myös kronologisesti etenevä elämäkerta, joka kuvaa myös Tonissonin yksityiselämää, hänen luonnettaan ja perhettään. Tonissonille nuoruuden tärkeät aatteet vaikuttivat hänen toimintaansa pitkään: osuustoimintaliike, raittiusaate, kasvatus ja koulutus eli myös aikuiskasvatus. Naiskysymyksissä hän oli vanhoillinen.
Viron itsenäisyyden kannalta Tonissonin keskeiset ajatukset kansallisesta itsenäisyydestä, talonpoikaisista arvoista ja eettisestä motivaatiosta olivat johtolauseita. Virolaisuutta pidettiin ennen kaikkea siveellisenä normina, velvoituksena ja korkeana eettisenä ihanteena, johon kaikkien tuli pyrkiä. Kansallista itsetietoisuutta Tonisson piti ihmiskunnan kehityksen ylimpänä asteena. Tonissonista on sanottu, että hän oli kuin majakka, joka antoi ihmisille kansallisen tietoisuuden ja taistelumielen.
Tuomioja vertasi Tonissonia K.J. Stählbergiin ja muutenkin esitelmässään näytti yhtymäkohtia suomalaiseen todellisuuteen. Tuomiojan esitelmä teki eläväksi Viron historiaa. Tilaisuuden lopuksi keskusteltiin ja Tuomioja jäi vielä joidenkin innokkaiden kanssa vaihtamaan muutaman sanan kirjoitettuaan ensin omistuskirjoituksia kirjoihin.
Tuomioja luokitteli itse teoksensa poliittisen historian alaan kuuluvaksi, mutta hänen teoksensa on myös kronologisesti etenevä elämäkerta, joka kuvaa myös Tonissonin yksityiselämää, hänen luonnettaan ja perhettään. Tonissonille nuoruuden tärkeät aatteet vaikuttivat hänen toimintaansa pitkään: osuustoimintaliike, raittiusaate, kasvatus ja koulutus eli myös aikuiskasvatus. Naiskysymyksissä hän oli vanhoillinen.
Viron itsenäisyyden kannalta Tonissonin keskeiset ajatukset kansallisesta itsenäisyydestä, talonpoikaisista arvoista ja eettisestä motivaatiosta olivat johtolauseita. Virolaisuutta pidettiin ennen kaikkea siveellisenä normina, velvoituksena ja korkeana eettisenä ihanteena, johon kaikkien tuli pyrkiä. Kansallista itsetietoisuutta Tonisson piti ihmiskunnan kehityksen ylimpänä asteena. Tonissonista on sanottu, että hän oli kuin majakka, joka antoi ihmisille kansallisen tietoisuuden ja taistelumielen.
Tuomioja vertasi Tonissonia K.J. Stählbergiin ja muutenkin esitelmässään näytti yhtymäkohtia suomalaiseen todellisuuteen. Tuomiojan esitelmä teki eläväksi Viron historiaa. Tilaisuuden lopuksi keskusteltiin ja Tuomioja jäi vielä joidenkin innokkaiden kanssa vaihtamaan muutaman sanan kirjoitettuaan ensin omistuskirjoituksia kirjoihin.
Kirjailija Sirpa Kähkönen Malmin kirjaston ja Koillisen alueopiston vieraana 25.1.2011
Kirjailija Sirpa Kähkönen aloitti Malmin kirjaston ja Koillisen alueopiston yhteisen kirjailijavierailuiden sarjan: Murroskohtia Suomen historiassa – kirjailijat kertovat. Kähköstä oli tullut kuuntelemaan noin 30 hänen lukijaansa.
Tilaisuudessa Kähkönen kertoi Kuopioon sijoittuvasta romaanisarjastaan ja sen lähtökohdista. Hän puhui mm. omista lapsuusajastaan, jolloin hän oli hoidossa isovanhempiensa luona. Hänen todellisuuteensa kuului tuolloin Kuopion keskustan puutaloissa asuminen. Ko. puutalomiljöön hän halusi näyttää omissa romaaneissaan, mutta eri aikakautena – ja siksi romaanit sijoittuvat 1930-40 -luvulle.
Kähkönen nosti esille oman kirjoittamisensa inspiraation lähteen: puhtaat, mankeloidut, raikkaalle tuoksuvat hänen isoäitinsä pitsilakanat. Lakanoista onkin tullut Kähköselle naisen elämän syklisyyttä kuvaava symboli: niiden välissä synnytään, niiden välissä kuollaan ja lakanoita vaihdetaan viikoittain. Vuoteet sijataan päivittäin. Työ jatkuu samanlaisena päivästä ja viikosta toiseen.
Kähkönen keskittyi monipuolisessa historian ja fiktion kirjoittamisen eroja pohtineessa esitelmässään tietokirjaansa Vihan ja rakkauden liekit – Kohtalona 1930-luvun Suomi. Teos on saanut alkunsa Kähkösen isoisän muistoista ja niiden hävittämisestä. Isoisä kun oli ollut vankileirillä.
Kähkönen kertoi arkistotyöskentelystään sekä muiden moninaisten lähteiden käytöstä. Teoksessa on eläviä kuvauksia mm. vankien ruoka-annoksista, päivittäisistä rutiineista, urheiluharrastuksista. Kähkönen kuitenkin muistutti, että suljettujen laitosten oloista ei voi saada selville koskaan koko totuutta, koska kaikkea ei ole arkistoitu ja koska kaikkea ei halutakaan muistaa.
Tilaisuuden päätteeksi yleisöstä esitettiin toivomus, että Suomessa olisi tarpeen järjestää foorumi, jossa avoimesti keskusteltaisiin Suomen historian aukoista, siitä maailmasta, josta on vaiettu. Sirpa Kähkösen tietokirja täyttää yhden aukon ja lisää ymmärrystämme sekä ihmisen mikrohistoriasta että valtiollisesta makrohistoriasta.
Tilaisuudessa Kähkönen kertoi Kuopioon sijoittuvasta romaanisarjastaan ja sen lähtökohdista. Hän puhui mm. omista lapsuusajastaan, jolloin hän oli hoidossa isovanhempiensa luona. Hänen todellisuuteensa kuului tuolloin Kuopion keskustan puutaloissa asuminen. Ko. puutalomiljöön hän halusi näyttää omissa romaaneissaan, mutta eri aikakautena – ja siksi romaanit sijoittuvat 1930-40 -luvulle.
Kähkönen nosti esille oman kirjoittamisensa inspiraation lähteen: puhtaat, mankeloidut, raikkaalle tuoksuvat hänen isoäitinsä pitsilakanat. Lakanoista onkin tullut Kähköselle naisen elämän syklisyyttä kuvaava symboli: niiden välissä synnytään, niiden välissä kuollaan ja lakanoita vaihdetaan viikoittain. Vuoteet sijataan päivittäin. Työ jatkuu samanlaisena päivästä ja viikosta toiseen.
Kähkönen keskittyi monipuolisessa historian ja fiktion kirjoittamisen eroja pohtineessa esitelmässään tietokirjaansa Vihan ja rakkauden liekit – Kohtalona 1930-luvun Suomi. Teos on saanut alkunsa Kähkösen isoisän muistoista ja niiden hävittämisestä. Isoisä kun oli ollut vankileirillä.
Kähkönen kertoi arkistotyöskentelystään sekä muiden moninaisten lähteiden käytöstä. Teoksessa on eläviä kuvauksia mm. vankien ruoka-annoksista, päivittäisistä rutiineista, urheiluharrastuksista. Kähkönen kuitenkin muistutti, että suljettujen laitosten oloista ei voi saada selville koskaan koko totuutta, koska kaikkea ei ole arkistoitu ja koska kaikkea ei halutakaan muistaa.
Tilaisuuden päätteeksi yleisöstä esitettiin toivomus, että Suomessa olisi tarpeen järjestää foorumi, jossa avoimesti keskusteltaisiin Suomen historian aukoista, siitä maailmasta, josta on vaiettu. Sirpa Kähkösen tietokirja täyttää yhden aukon ja lisää ymmärrystämme sekä ihmisen mikrohistoriasta että valtiollisesta makrohistoriasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)